[Ann] Hecker/Xenakis/Virtalähde/Lachenmann @ Club Praxis

[Tommi R H Keranen <trkerane@xxxxxxxxxxxxxx>]

(pardon about nearly commercial nature of this message - please leave a
note if you do not want receive info about Club Praxis in the future)

Äänen Lumo and Club Praxis proudly present:

HARMAA PSYKEDELIA

Hecker (Ger)
Virtalähde
Helmut Lachenmann & Iannis Xenakis - Roi Ruottinen (cello)
(+ possibly a suprise act)

December 5th 2002, 21-02
Jumo Jazz Club, Pursimiehenkatu 6, Helsinki (Finland)
Tickets 8 ¤

<in english>

Club Praxis closes this autumn with an evening of three wildly divergent
performances. Yet all music to be heard stems from one of the most
fruitful ideas in 20th century music - namely, that the unpolished
concrete sound as such can be an object of musical attention and crafting.
In spite of common origin, the performers of the evening are best seen in
polar extremes to each other. The analytic economy of Hecker's computer
music is worlds away from Virtaläde's analogically induced saturnal
maximalism. On the other hand, both are animated by electricity and the
bold anarchism of a genuine maverick composer - artistic decisions need
not be argued for in periodicals. In this sense both are opposed by the
pieces of Helmut Lachenmann and Iannis Xenakis for solo cello. Kottos and
Pression will be played by Roi Ruottinen, one of the rare Finnish
classical virtuosos not averse to new music and evolutionary approaches.
Thus, we can expect an evening of many tensions. It remains for the music
to show which of the anticipated antitheses will hold and which dissolute
to mere shades of grey.

For more: www.anoema.com/praxis

<suomeksi>

Syksyn viimeisenä Praxis-iltana kuullaan kolme hyvin erilaista konserttia.
Illan kaikki musiikki kuitenkin palautuu siihen 1900-luvun musiikin
kenties kantavimpaan oivallukseen, että myös raffinoimaton konkreettinen
ääni voi olla musiikillisen huomion ja työstön kohteena. Toisaalta illan
esiintyjät ovat monessa suhteessa toistensa vastapooleja. Saksalaisen
Heckerin tietokonemusiikin analyyttinen ekonomia ja suomalaisen
Virtalähteen analogisin keinoin nostatettu saturnaalinen maksimalismi ovat
kuulokuvan perusteella varsin kaukana toisistaan. Toisaalta kummankin
elinehtona on sähkö ja itseoppineille muusikoille ominainen ylpeä
anarkismi, josta käsin tehtyjä taiteellisia ratkaisuja ei välttämättä
tarvitse perustella ohjelmalehtisissä tai kausijulkaisuissa. Tässä
suhteessa molempia vastaan asettuvat Roi Ruottisen esittämät Iannis
Xenakisin ja Helmut Lachenmannin soolosellokappaleet Kottos ja Pression.
Luvassa on siis jännitteinen ilta. Musiikin tehtäväksi jää näyttää, mitkä
ennakoiduista antiteeseistä jäävät pätemään ja mitkä häviävät harmaan eri
sävyiksi.

1990-luvulla tietotekniikasta tuli helposti liikuteltavaa, toki
käytännössäkin mukana kannettavaa, mutta ennen kaikkea mitä erilaisimpiin
tarkoituksiin sovellettavaa, periaatteessa mihin tahansa yhteyksiin
kytkeytyvää. Tämän ainutlaatuisen liikkuvuuden ja liki rajattomien
äänenmuokkaus- ja synteesimahdollisuuksien yhdistelmän vuoksi monet nuoren
polven improvisoijat ottivat uuden tietotekniikan nopeasti käyttöönsä.
Eräs liikkeen keskeisistä moottoreista on ollut itävaltalainen
Mego-levy-yhtiö, jonka artisteihin suomalainen yleisö sai tutustua
ensimmäisessä Avanto-festivaalissa kaksi vuotta sitten. Myös levyllä IT
IS0161975 (Mego, 1998) debytoinut Florian Hecker (1975) kävi tuolloin
Suomessa, ja osoitti kuuluvansa laptop-improvisoijien tinkimättömimpään
etujoukkoon.
   Tietokoneen lukemattomat mahdollisuudet paljastavat helposti
taiteellisen näkemyksen puutteet. Kiinnostavien lopputulosten ehtona on
kyky tehdä tiukkoja rajauksia äänimateriaalin ja käsittelytapojen suhteen.
Tämä ei kuitenkaan välttämättä merkitse kapea-alaista sointimaailmaa.
Heckerin musiikki on hyvin monipuolista, eri kappaleet operoivat hyvin
erilaisilla musiikillisilla parametreillä ja asettavat hyvin erilaisia
kysymyksiä. Mutta toisaalta valittu materiaali ja musiikilliset muuttujat
käytetään aina taloudellisesti hyväksi. Kurinalaisuudessaan Heckerin
musiikki tuleekin lähelle menneiden vuosikymmenien saksalaista akateemista
perinnettä, se on elektronische Musik sanan parhaassa merkityksessä.
   Hecker on myös täysiverinen instrumentalisti, jonka rikas äänimaailma
on nimenomaan tietokonemusiikkia. Tietokone ei tässä tapauksessa ole
pelkkä kehittynyt sampleri tai minikokoinen miksauspöytä, vaan mihinkään
muuhun soittimeen palautumaton omalakinen instrumentti. On totta, että
kyseessä on vielä sangen nuori soitin, ja että sen rajoitukset ovat ehkä
hyvinkin eri luontoisia kuin perinteisillä, tavalla tai toisella
ihmisruumiin lainalaisuuksien pohjalta muotoutuneilla instrumenteilla.
Mutta tapa, jolla jokaisen sillä improvisoivan muusikon on pystyttävä
löytämään oma äänensä, ei olennaisesti poikkea perinteisten soittimien
kanssa tehtävästä työstä. Heckerin metodin ydin on itseohjelmoitu
äänisynteesi- ja äänenmuokkausympäristö. Kunkin kappaleen luonne määrittyy
valituista parametreistä - toisinaan tutkitaan mikroskooppisella
tarkkuudella jonkin äänen sisäistä rakennetta, toisinaan operoidaan
rajummin dynaamisilla, jopa ekspressionistisilla keinoilla. Mutta
rajuistakin musiikillisista liikkeistä seuraa koherentti kappale, jossa
liikutaan selkeästi rajatussa loogisessa avaruudessa.

Muun muassa Avanti!:n riveistä tuttu sellisti Roi Ruottinen soittaa
Praxis-klubilla Iannis Xenakisin (1922-2001) soolosellokappaleen Kottos
(1977) ja Helmut Lachenmannin (s. 1935) pienen modernin klassikon Pression
(1969). Molempia sävellyksiä yhdistää kiinnostus klassisen musiikin
kulmakiven, sellon uusiin soinnillisiin mahdollisuuksiin. Sekä Kottos että
Pression nostavat sellon pöydälle kieltäytyen ottamasta mitään annettuna,
olipa kyse mahdollisuuksista tai rajoista. Mutta heti tästä ensimmäisestä
eleestä edetään eri suuntiin.
   Jo Xenakisin kappaleen nimi (Kottos oli legendaarinen jättiläinen, joka
hävisi taistelussa Zeulle) viittaa siihen "raivoon ja virtuositeettiin,
jotka ovat kappaleen esittämisen edellytyksinä". Kottos yhdistää Xenakisin
jo aikaisemmissa sävellyksissään (erityisesti vuonna 1966 valmistuneessa
soolosellokappaleessa Nomos alpha) tutkiman sellon uuden potentiaalin jo
pitkälle kypsyneeseen sävelkieleen. Sello soi ajoittain puhtaasti
perinteisten mittapuiden mukaan, mutta heti alussa esitelty laajemman
sonoriteetin logiikka on jatkuvasti juurruttamassa ääntä sen fysikaaliseen
alkuperään.
   Sen sijaan jo ensimmäisistä äänistä lähtien on selvää, ettei
Lachenmannin Pression operoi perinteisillä musiikillisilla jännitteillä.
Missä Kottos on lopulta perinteistä instrumentaalimusiikkia, on
Lachenmannin tavoitteena "instrumentaalinen musique concrète". Vähintään
yhtä tärkeää kuin soiva ääni on tapa, jolla ääni saadaan aikaan - mitä
keinoja, mitä materiaaleja, mitä voimia, mitä konflikteja soiva ääni
sisältää. Ellei tavoitteena ole vain lyhytikäinen musiikkiteatterikappale,
kohtaa säveltäjä tällöin uusia vaatimuksia. Hänen on teoksessaan kyettävä
luomaan edellytykset sen mielekkäälle kuuntelulle. On luotava uusi äänten
kieli, kun ei enää voida nojata sävelten välisiin valmiiksi
merkityksellisiin suhteisiin. Niinpä siinä missä Kottos integroi sellon
uudet mahdollisuudet perinteisten tavoitteiden palvelukseen ja lyö kortit
pöytään lopulta varsin perinteisellä tavalla, pakottaa Pression katsomaan
kierroksen loppuun saakka. Vaikka kappaleen kantaesityksestä on jo yli
kolmekymmentä vuotta, se toimii edelleen yleisön koettelijana ja jakajana.

Tamperelainen Virtalähde on sekä Heckerin että Ruottisen tarjoaman
virtuoottisen sellismin vastakohta. Näiden nojatessa joko loppuunsa asti
hiottuun instrumentaaliseen tekniikkaan tai uusimpaan teknologiaan ja
tietokoneohjelmaan konkreettisen äänen abstraktina generaattorina, nojaa
Virtalähde vanhaan analogiseen teknologiaan. Keskeisenä metelilähteenä
toimii vanha modulaarinen syntetisaattori, jonka lisäksi käytössä on
rikkinäisiä tai väärin käytettyjä sähkölaitteita. Virtalähde on
elektronista musiikkia tavallisesta poikkeavassa merkityksessä. Paitsi
että kyse on sähköisesti tuotetusta tai vahvistetusta äänestä, kyse on
myös sähkön äänestä, ylikierroksille tai oikosulkuun ajetun signaali- ja
virtalähteen musiikista.
   Mies Virtalähteen takana, Jaakko Viitalähde, ei viime kädessä pidä
tuottamaansa ääntä musiikkina ensinkään. Kyse on äänestä, "jossa on
joitakin musiikin kaltaisia elementtejä ja rakenteita". On luontevaa
ajatella, että Virtalähteen ääni perustuu hallittuun sattumaan hyvin
cagelaisessa mielessä. Rikkinäisten sähkölaitteiden käyttäytymistä on
mahdotonta ennustaa muuten kuin erilaisten tilastollisten
todennäköisyyksien puitteissa. Niinpä jos ajatellaan, että musiikillinen
informaatio rakentuu mahdollisimman pienistä toistettavista yksiköistä,
löytyy sitä Virtalähteen äänestä sangen vähän. Mutta jos osaamme toistaa
käytännössä sen niinikään cagelaisen oivalluksen, että musiikki on viime
kädessä korvien höristämistä, kuulemme jotakin enemmän.

Lisätietoja:

WWW: http://www.anoema.com/praxis
email: praxis@xxxxxxxxxx
puhelin: 040 572 9125

Praxis-klubi on Äänen Lumo ry:n tuottama aikamme musiikin haasteellisimpia
virtauksia säännöllisesti luotaava, tyylisuuntiin sitoutumaton foorumi.
Improvisaatio, niin elektroninen kuin akustinen, tulee olemaan tapahtumien
merkittävä yhteinen nimittäjä. Konserttien lisäksi luvassa on
elokuvanäytöksiä, esitelmiä ja työpajoja.

------------------------------